Halloween osa 3/3
Tänään on kulunut 2 viiikkoa siitä, kun ensimmäistä kertaa julkaisin täällä blogissa. Olen ollut tässä jo useamman päivän pyörryksissä viereilijoiden määrästä, kiitos kaikille jotka kävivät täällä kurkkimassa puuhiani. Teitä on nyt reilusti yli 600 ja se on aika mieletöntä!
Siinäpä hyvä syy juhlia.
ALOITETAANPA TAAS
Skippasin hankkimani mustan peruukin ja uhrasin rakkaat oranssit latvani tämän hömpötyksen vuoksi, laitoin kahdesti Hairmaskin kahvinruskeaa suoraväriä niihin ja aion rullata tukkani samettirullilla tuuheaksi ja sellaiseksi, ettei koko iltana tarvitse sitä sukia. Pullo hiuslakkaa siis varmistamaan kampaus.Ostin kuukausi sitten nämä uudet, isommat samettirullat (lilat n.8cm halkaisija) ja olen kärsimättömänä odotellut sopivaa käyttöhetkeä. Hahmooni kuuluu taipuisat, pyöreän muotoiset ja klassiset hiukset. Mutta näihin lisään hieman omaa twistiä, jottei ihan tylsäksi mene.
Sain eilen haettua pukuni postista ja se oli oikein loistava. Edelleen suuret kiitokset Coolstuffin porukalle loistavasta ja nopeasta asiakaspalvelusta. Mutta joudun hieman tekemään silti korjaustoimenpiteitä asulle, jotta voin luottaa sen kestävän koko päivän ja illan päälläni. Vahvistan muutamaa haurasta saumaa teippaamalla ilmastointiteipillä niitä puvun sisäpuolelta. Nopeaa, kestävää ja erittäin siistiä jälkeä!
Pakkaan heti aamusta pukuni ja tarvikkeeni, matkustan mieheni kyydillä Valkeakoskelle ystäväni luo. Syömme, käymme lenkillä ja vierailemme hautausmaalla. Ja illalla on ystäväni Halloween-teemaiset syntymäpäivät Sääksmäellä.
Tein itselleni pukuun sopivan käsilaukun. Mitäs pidätte? Ihan oikea KÄSIlaukku
Minulla on kaksi tällaista samantyyppistä huuli-laukkua ja teippasin tähän oikein pitävästi kiinni Tigeristä ostamani irtokäden 2 euroa meni. Sangen edullista.
MASKIN AIKA
Teen ensimmäiseksi maskin, koska minulle tulee piilolinssit sekä irtoripset. Haluan nämä mahdollisimman tarkasti tehdä ja rauhassa, joten ei ole varaa sählätä muuta samaan aikaan. Kun naama on kunnossa, kaikki jännitys kaikkoaa.
![]() |
Tässä harjoittelemani maski kasvoväreillä, pidin tätä liian kovana... ja vaihdoin meikkeihin lopulta |
Kokeilin erilaisia meikkipohjia ja erilaisista kasvomaalien kanssa lotrauksesta huolimatta, paras oli Maybellinen meikkivoide Superstay, better skin ja sävy 005 light beige joka oli kasvoillani todella vaalea. Korostan kalpeutta töpöttelemällä harmaata kakkumaista väriä poskipäihin ja kehystämään kasvojani kauttaaltaan. Lisään luonnonsienellä tekstuuria paikoittain, väreinä sininen, punainen, musta ja häivähdys vihreää. Haen mahdollisimman tulehtunutta ja kolhiintunutta lookkia.
Poskiin löysin eräästä luomiväri-paletistani rusehtavan viininpunaisen jossa on hieman metallin kiiltoa. Teen poskipäihin pyöreätä jälkeä ja häivytän sen saman malliseksi. Lopuksi kiinnitän pohjan talkilla. Löysin tämän vinkin Youtubesta ja en millään uskonut että se olisi hyvä... mutta on TODELLA HYVÄ! Käytän kaapista löytynyttä natusanin vauvan talkkia ja isoa puuterivippaa. Tulee upea kalpea ilme.
![]() |
Makeupstoren luomivärejä, ihanat värit ja paljon pigmenttiä! |
Levitän liikkuvalle luomelle ensin persikan oranssia luomiväriä ja häivytän kohti kulmaluuta. Laitan siksi oranssin pohjan, koska aion laittaa tummaa koboltin sinistä, kimmaltavaa luomiväriä ja tämä väri korostaa upeasti sinisen sävyä.
Eli liikkuvalle luomelle reilu kerros kimaltavaa kobolttia ja hieman häivytän rajoja. Ripsien tyveen laitan Makeupstoren kulma-paletista tumminta sävyä (melkein musta) ja teen sillä eye-linerille pohjan. Haluan hieman kissamaiset silmät ja tämä pehmentää ilmettä. Rajaan alaluomen myös samalla värillä ja häivytän reippaasti kohti poskipäätä.
Tässä kohtaa asennan piilolinssit. Plimps plomps ja silmät päässä. Piilolinssit ovat Coolstuffin valikoimista.
Seuraavaksi tekoripset paikoilleen (vinkkejä asennukseen 1/3 osassa) ja eyelinerillä hieman peitellen mahdollisia liiman jälkiä ja kolosia. Suurennan silmiä laittamalla hieman valkoista kajaalia alas vesilinjalle.
Sitten tuhraamaan. Teen tumman lilalla, pinkillä, sinisellä ja ruskealla varjoja ja ruhjeita silmän alle jotta näyttäisin väsyneeltä ja kärsineeltä. Piirrän sinisellä ja rosalla meikkikynällä hieman suonia silmien viereen. Vedän vanhalla ja hieman kuivahtaneella ripsivärillä multaisia ja suttuisia jälkiä silmien alle. Näytän itkeneen prinssini perään.
Huuliin Maybellinen foreverstay punaa joka on huulikillon tapaisessa pakkauksessa. Minulla on näitä 4 eri väriä, ne pysyvät todella hyvin huulilla ja niissä on paljon pigmenttiä. Teen luomivärillä huuliin syvyyttä ja mustelmaista jälkeä lilalla ja ruskealla luomivärillä. Lisään suupieliin tekoverta jota sain kaupanpäälle kun tilasin pukuni. Haen sellaista juuri ruokailleen maiskutus-jälkiä, ei mitään söpöjä tippoja. Go big, or go home!
![]() |
TUKKA KUOSIIN
Olen rullannut hiukseni aamupäivällä, lenkin jälkeen samettirullilla ja antanut kosteille hiuksille hieman lisälämpöä. Käytän Simin muotoilusuihketta pyyhekuivaan hiukseen. Seuraavaksi siis irrotan rullan, auki kampaan hiukset ja tupeeraan tukea hieman pohjaan. Sitten mutoilen vähän sinnepäin tukkani, hieman ajatellen sen klassista muotoa... mutta aion tupeerta tukan sekaiseksi lopuksi. Panta päähän ja pullollinen Balmainin märkää lakkaa perään. Hieno tuli!
SUKKAHOUSUJA
Hienon valmispukuni lisäksi olen hankkinut itselleni harmaat 40den sukkahousut ja niiden päälle laitan valkoiset 60den legginsit, joihin olen tehnyt reikiä ja saumapakoja sinne tänne. Myöhemmin lisäsin polviin ystäväni ehdotuksesta tekoverta, kuin olisin kompuroinut haudasta noustuani. Näytti hurjalta.

MYRKKYÄ

LILAA LUOMEEN NOITA

Hänelle tuli erittäin vahvat siivelliset irtoripset, joten erillisiä rajauksia ei tähän enään tarvittu. Todella kauniit ripset!
Tässä meikkiä innoittanut kuva: makeupbee.com
![]() |
Tässä oma versioni kuvan meikistä. Nätti mallini: Hanna Kanerva |
HAMMASPROTEESIT KOLMEKYMPPISENÄ?
![]() |
Vampyyri ystäväni Heidi |
Tämä ystäväni päätti kokeilla asunsa kanssa vampyyrin hampaita, jotka kiinnitettiin omiin hampaisiin proteesi-liimalla.
Hyvän näköiset, mutta hankalat. Näillä on melkein mahdotonta syödä ja juominenkin rajoittui pillijuomiin. Valmiita kulmahampaita on myynnissä mm. Punanaamiossa ja Coolstuffilla, mutta nämä ovat itsetehdyt.
Kaupan hampaat olivat niin valtavan suuret, että piti ottaa plan b ja askarrella hampaat tekokynsistä. Ja hienot tulikin. Eipä uskoisi että neidillä on kynnet suussa.
Tässä tälläerää Halloween, askartelut ja maskeeraus. Hirveän hauskaa oli ja iso kiitos siitä ystävälleni joka järjesti jälleen aivan mielettömän hauskat pippalot. Hyvää ruokaa ja niin hauskaa seuraa.
Nyt kohti uusia aiheita ja pistäkäähän viestiä tulemaan jos on kysymyksiä tai ehdotuksia blogia varten. Kuitti.
Moi! Googletin noita coolstuffin piilolinssejä kun haluaisin omaa halloween pukua varten ostaa sellaiset. Käytätkö sinä yleensäkin piilolinssejä vai oliko tämä eka kerta? En ole itse käyttänyt ja mietin onko se optikolla käynti välttämätöntä? Ja minkä hintaista..
VastaaPoista